On kansalliskirjailijamme ja samalla suomalaisen kirjallisuuden päivä. Aleksis Kiveä jos ketä sopii luonnehtia luontokirjailijaksi. Hänelle luonto oli ihmismaailman ajoittaisen latteuden ja puristavuuden vastakohta, vapauden maa. Sitä hän osasi kuvata milloin ryskyvin ja jymisevin, milloin kuiskaavin ja hivelevin sanoin.

Kävimme lokakuisena päivänä Nurmijärven Palojoella katsomassa Kiven syntymäkotia. Se on punainen talo kummulla, samalla sekä ylväs että vaatimaton. Aivan liepeillä on Kiven lapsuuden leikkimäki, jolle hän antoi myöhemmin nimen Raamatusta, Taaborinvuori. Museona toimiva syntymäkoti oli kiinni, mutta se ei haitannut. Meitä kiinnosti nimenomaan maisema, jossa kirjailija oli varttunut ja johon hän yhä uudestaan palasi.

Kun suutarinpoika Kivi aikuisena vietti aikaa vanhempiensa talossa, asui ja kirjoitti hän vinttikamarissa. Sen ikkunasta aukeni – ja yhä aukeaa – avara mutta jylhien metsien kehystämä peltonäkymä. Taivasosa on suuri ja kaukaisissa kuusikkohorisonteissa arvoituksen tuntu. Kerrotaan, että Kiven pöytä oli ikkunan äärellä ja maisema inspiroi häntä luovuuden virtaan.

Luonnon ja luovuuden suhdetta on selitetty ”irrallisten palasten” teorialla. Luonnonympäristössä on lukematon määrä osasia, joiden parissa mieli voi vaeltaa. Näennäisestä irrallisuudestaan huolimatta niillä kaikilla on jokin suhde, ja näiden suhteiden huomaaminen tai vaistoaminen herättelee mieltä luovaksi. Eikö yksi määritelmä luovuudelle voisi olla se, että ”palaset loksahtelevat paikoilleen”?

Luontoon henkensä nojaava Kivi ei ollut huonossa seurassa. Kaikkien aikojen suurimpiin tieteellisiin neroihin lukeutuvat Albert Einstein ja Kurt Gödel tunnettiin kumpikin siitä, että he eivät jättäneet päivittäisi metsäkävelyitä väliin. Heidän viherympäristönsä oli vehmas lehtimetsä New Jerseyssä sijaitsevan Princetonin yliopiston kampuksen vieressä.

Paitsi luovuutta, luonto stimuloi myös älyä. Tutkimuksin on havaittu, että opiskelijoiden tenttimenestys on merkitsevästi parempi, jos koehuoneen ikkunoista näkyy luonnonympäristöä. Psychological Science -julkaisussa raportoitiin 2008 Michiganin yliopiston löydöksestä, jonka mukaan tunnin altistuminen luonnolle paransi muistisuoritusta ja huomiokykyä 20 prosentilla. Tanskalaistutkimus puolestaan totesi, että luonnossa paljon oleilevista lapsista 58 prosenttia keksi usein uusia leikkejä, kun taas ”sisälapsista” vain 16 prosenttia.

Aleksis Kivi ei tiennyt näistä tutkimuksista. Mutta hän tunsi ja tiesi sisällään, että Alikylän maisemaa kannatti tuijottaa aina kynän kastamisen lomassa. Annetaan lopuksi lausumisen vuoro itselleen päivänsankarille:

Viherjällä laattialla,
Mis ei seinät hämmennä,
Tähtiteltan korkeen alla
Käyskelen ja laulelen,
Ja kaiku ympäri kiirii.

Teksti ja kuvat: Marko Leppänen