sateenkaari tunturissaTunturikukat, syvä hiljaisuus, kulkijan sisäänsä sulkevat pilvet, ylänköjärven yllä loistava sateenkaari sekä haastavissakin oloissa urheana ja innostuneena pysyvä vaeltajaryhmä ovat jotain, mikä voi jättää lähtemättömän jäljen. Olin toinen opettaja Kilpisjärven alueella pidetyllä kasvikurssilla viime heinäkuussa. Teimme pitkiä päiväretkiä eri puolilla Suomen, Ruotsin ja Norjan rajaseutua nauttien tunturiluonnosta ja tutustuen sen omaleimaiseen kasvillisuuteen.

Käsivarren suurtuntureiden maaperä on kalkkipitoista ja sen vuoksi alueen kasveihin lukeutuu kymmeniä erikoisuuksia, joita ei tavata missään muualla maassamme. Matalat, kirkasväriset ja suhteellisen suurikukkaiset kukat herättävät ihmetystä ja ihailua, sillä Euroopan kylmimmän kesän alueella lumi sulaa usein vasta juhannuksen tienoilla ja uusi sataa jo lokakuun alussa. Aikaa on vain vähän täyttää kasvin tehtävä: tuottaa siemeniä tai lisääntyä juuriston kautta, seppelöidä tunturimaa kauneudella. Tunturikukat ovat niin pieniä ja samalla ne saavat suurta aikaan.

Osa ryhmäläisistämme pysähtyi hyvin pitkäksi aikaa lapinvuokon (Dryas octopetala) luo, kun se eräällä kalkkipahdalla nähtiin. Miten nöyrästi tuo pieni valkokukkainen elääkään, iloa tuottaen, kunnes taas sataa lumi ja alkaa pitkä levon vaihe. Kuinka lapinvuokko inspiroikaan suhtautumaan kärsivällisesti omaan keskeneräisyyteen ja siihen, että joidenkin asioiden eteen pitää valmistautua pitkään. Vaeltajien onnelliset silmät olivat pitkänkin valmistautumisen arvoisia.

lapinvuokko_marko

Pyhiinvaeltajien joukossa omakin tunne tunturiluontoon tiivistyy. Ilon jakaminen moninkertaistaa sen. Ryhmässämme otettiin satoja kuvia, laadittiin kasvioita, tunnistettiin lajeja kaukaa värisävyjen perusteella ja toisaalta aivan läheltä pienimpiä yksityiskohtia havainnoiden. Iltaisin kokoonnuttiin luennoille ja viimeisenä iltana ratkottiin yhdessä kymmenistä lajeista koostuva tentti. Kuljimme kaikkein monimuotoisimmilla paikoilla, joimme tunturipuroista ja hengitimme puhdasta ilmaa. Saimme kokea sen kuinka kaikkialle ympärille levittäytyvä avaruus tuottaa hyvää oloa. Useat ihmiset kokevat elvyttäväksi paikan, jossa voi nähdä pitkälle. Luetaanpa ominaisuus kognitiivisen uskontotieteen tutkimuksessa erääksi paratiisin tunnusmerkiksi. Maantieteilijä J.G. Granö antoi Käsivarren luoteisnurkan alueen maisemalle nimen ”ylhiömaa”: se on ainoa osa Suomea, joka on – Skandeihin kuuluessaan – virallisesti vuoristoa ja yli 200 metrin korkeuserot ovat tavallisia.

Oheisissa linkeissä on retkiraportteja kyseiseltä matkalta liittyen tunturin hyötykasviin ruusujuureen ja myös laajemmin kasvillisuuteen.

http://esoteerinenmaantiede.blogspot.fi/2013/07/kultajuuren-kannoilla.html

http://esoteerinenmaantiede.blogspot.fi/2013_08_01_archive.html

Tarkoitukseni oli kertoa tulevan kesän tunturikasvikurssista (5.-12.7.2014) hyvissä ajoin, mutta kuulinkin juuri, että kurssi on jo täynnä. Osallistujalista kuitenkin elää vielä tässä vaiheessa vuotta. Suosittelenkin, että te tunturikukkien ystävät, joita retki kiinnostaa, varatkaa varapaikkanne ajoissa. Oheisesta linkistä löytyy kurssin kuvaus ja ilmoittautumisohjeet. Paitsi muisteleminen, myös odotus on yksi luonnon suomaa iloa.

Kasvikurssi 2014

 Teksti: Adela Pajunen, Kuvat: Marko Leppänen