Lapsuudenkodissa oli punainen ja sininen lepolasse. Jos joku ei tiedä, niin lepolasse on auringonpalvontaan tarkoitettu auki taitettava loikoilualusta, joka koostuu puuvillakankaasta ja metallikehikosta. Tänä kesänä lepolasse löytyi uudestaan – ja myös aurinko.

Viimeiset noin kolmekymmentä vuotta tulikin välteltyä aurinkoa. Kuumimpinakin päivinä vaatteissa oli pitkät hihat ja lahkeet. Kauas horisontin taa oli kaikonnut ajatus ottaa aurinkoa. Sitä paitsi pitkään oli rummutettu moisen harjoitteen vaarallisuudesta. Varsinkin Australiasta, otsonikadon katveesta, oli kantautunut hurjia uutisia melanoomasta eli ihosyövästä.

Auringon palvonta alkoi uudestaan maltilla ja vähitellen totuttautuen. Alkuun kymmenisen minuuttia kummallekin puolelle riitti hyvin eikä annostelu ole vieläkään noussut kohtuuttomuuksiin. Ihoaan ei tosiaan kannata päästää palamaan, ja usein se tapahtuu salakavalasti. Kun kuumotus alkaa tuntua, on vahinko jo tapahtunut.

Mielenkiintoisia ovat tuoreet uutiset auringonoton suhteen. Tukholman Karolinska Institutetin tekemässä tutkimuksessa todettiin, että pohjoiseurooppalaiselle auringonvalon terveyshyödyt ovat riskejä suuremmat. Perusteluna oli D-vitamiinin saanti. Harvardin yliopistosta kantautuneiden tulosten mukaan ultraviolettisäteily aktivoi endorfiinin tuotantoa eli aivojen opioidijärjestelmää. Laboratoriohiirien avulla saatu johtopäätös oli, että aurinko saattaa aiheuttaa riippuvuutta. Evoluutio, tuo kaikkien aikojen ovelus, olisi järjestänyt tällaisen mekanismin, jotta hakeutuisimme yhä uudestaan luomuista luomuimpaan valohoitoon, jonka suuri kannattaja oli jo länsimaisen lääketieteen isänä pidetty Hippokrates.

Oli miten oli, auringossa kelpaa kölliä niin kuin sisilisko. Autuaallista on tietoisesti rentouttaa keho ja tuntea kuinka sen äärirajat sulavat lämpöön. Hetken aikaa maailmassa ei ole muuta kuin lämpö. Sitten iholle osuu tuulenvire ja onkin aika kääntää puolta tai nousta lepolasselta. Pelkästä D-vitamiinin saannista ei voi olla kyse, vaan koko planeetan elämää kannattelevalle alkuvoimalle antautumisesta.

Tätä pohjoinen nisäkäs on odottanut koko pitkän kylmän kauden. Toiveikkaana (tai koukutettuna) käy kulku sääennusteen luo: paistaahan huomennakin?

Teksti ja kuva: Marko Leppänen