kylvo

Saksankirvelin siemenet ropisevat tulitikkuaskista kämmenelle. Siemenet ovat kookkaita, kovia ja pitkulaisia. On vaikea tajuta niiden olevan pieni räjähdyslatinki elämää itseään. Kun olosuhteet ovat kohdallaan, mikään ei estä niitä toteuttamasta sisälleen koodattua nerokkaan yksityiskohtaista ohjelmaa, jolla on kaunis ja hyödyllinen lopputulos.

Siemenet lentävät kaaressa oikealla ja vasemmalle, rapisevat kuihtuneen ja lakoontuneen heinikon lomaan. Sieltä täältä kamaraa on rapsutettu heinäharavalla, jotta tulokkaat pääsisivät suoraan kivennäismaan huomaan. Keholle kylvämisliike tuntuu tutulta. Tätä ihmiskunta on tehnyt pitkään. Juuri nyt teko tuntuu erityisen merkitykselliseltä. Edellisenä päivänä naapurustoa on kohdannut suruviesti; eräs sen pidetty jäsen on odottamatta kuollut. Hänen tupansa on nyt valoton, porttipieleen on tuotu tuikku tai pari. Pyhäinpäivän aatto, kaamoksen laskeutuminen, martaana makaava maa; kaikki tuntuu huokuvan väistymistä. On kuoleman aika – mutta samalla jo uuden elämän.

Myöhäissyksy sopii monien kasvien kylvämiseen ja istuttamiseen. Siemenet ja kukkasipulit eivät pahastu talvesta ja sen roudasta, vaan syvä lepovaihe kylmäkäsittelyineen saattaa olla niille jopa välttämätön. Kasvukauden loppu on uuteen valmistautumisen aikaa myös puille ja pensaille, jotka jo nyt ovat kehittäneet täydelliset silmut. Se on luonnon viisautta. Keväällä puu pääsee valmiiden silmujensa avulla suoraan mukaan kasvukauden rynnistykseen ilman että kallisarvoista aikaa menisi hukkaan.

Taannoin kylässä kävi ihminen, joka on toiminut paljon muistisairaiden vanhusten parissa. Hän kertoi, kuinka muistisairaat saivat palautettua otteen maailmaan hoitamalla puutarhaa. Eräs heistä oli todennut kukkasipulia istutettaessa: ”Nyt muistan kevään.” Istutustyön tuloksen odottelu toi hänelle uuden horisontin, mitä kohden kärsivällisesti kulkea.

Elämän pinta saattaa heilahdella, mutta levollinen tuttuus ympäröi luontoa ja sen alati samassa järjestyksessä vaihtuvia vuodenaikoja. On sekä lohdullista että inspiroivaa tutkia metsäkävelyllä seuraavasta toukoheleydestä muistuttavia silmuja. Sama spontaani kaukonäköisyys ympäröi syyskylvöä. Me kylvimme poismenneelle kunniaa ja mieleemme kevään, kun ripottelimme pihakunnaalle saksankirvelin ohella mäkikuisman ja perhosniittyseoksen siemeniä.

Teksti ja kuva: Marko Leppänen