pimea_tuikku

Vuoden pimein aika alkaa olla käsillä. Vielä 1800-luvulla esi-isämme tihrustivat tuvassa noin vartin kerrallaan palavan päreen loimussa. Ulkona odotti syvä yö niin pimeänä kuin se aina maailmansynnystä lähin oli ollut. Kun nyt kaupungeissa 2000-luvulla katsomme ulos, voisimme olla eri planeetalla. Jos yötä ei ole voitettu, niin se on ainakin kesytetty ulkovalaisulla. Ja sisällä tietenkin napsautamme valot päälle.

Keinovalo on niin itsestään selvä elämämme helpottaja, että emme tule ajatelleeksi, kuinka erikoista sille altistuminen biologisesti on. Olemme sopeutuneet lajina valon ja pimeän jyrkkään vaihteluun. Kuitenkin me altistumme yhdessä huonekasvien, lemmikkien ja tuotantoeläinten kanssa suurimmalle valoannokselle kuin mitkään muut arviolta 8,7 miljoonasta eliölajista. Ympäristössämme on niin paljon keinovaloa, että sen liiallista ja tarpeetonta käyttöä on alettu kutsua valosaasteeksi. Tutkimusten mukaan valosaasteella on terveydellisiä vaikutuksia. Aiheesta kirjoittaa ensimmäinen suomalainen yleisesitys Valon varjopuolet (Jari Lyytimäki & Janne Rinne, Gaudeamus 2013).

”Valosaasteella on epäilty olevan osuutta moniin terveysongelmiin, kuten univaikeuksiin, masennukseen, lihavuuteen, sydän- ja verisuonitauteihin, diabetekseen, Parkisonin tautiin ja syöpiin. Monet terveyshaitat liittyvät ihmisten vuorokausirytmin häiriintymiseen.” (s. 148)

Tiesitkö, että ennen teollistumista ja keinovaloa ihmiset nukkuivat yleensä kaksi noin neljän tunnin jaksoa yössä ja näiden välissä oli tunnista kolmeen valveilla oloa, joka levättiin maaten? Laboratoriokokeissa on havaittu, että ihmiset palaavat tällaiseen rytmiin, kun heille annostellaan vuorokaudessa 10 tuntia valoisaa ja 14 pimeää. Se on keskimääräinen luontainen annos lauhkealla vyöhykkeellä.

Valon vaikutukset ihmiseen selittyvät pitkälti ”pimeähormoni” melatoniinin kautta. Melatoniinia erittyy pimeässä ja jo hyvin vähäinen 1,5 luksin keinovalo tyrehdyttää sitä (erityksestä vastaava käpyrauhanen reagoi valonmäärään suljettujenkin luomien läpi). Melatoniini säätelee paitsi nukkumista myös kehon elintoimintojen virittämistä sekä muita hormoneja. Näistä yksi on naishormoni estrogeeni, jonka liiallinen eritys kasvattaa rintasyövän riskiä. Saksassa havaittiin, että niillä alueilla, joissa ulkotilojen valaistuksen voimakkuus riitti sanomalehden lukemiseen, esiintyi naisten rintasyöpää 73 prosenttia enemmän kuin vähiten valaistuilla alueilla (muut vaikuttavat tekijät oli karsittu tutkimuksessa). Mahdollinen yhteys on löydetty myös eturauhassyövän ja keinovalon väliltä.

Keinovalon ja paino-ongelmien yhteyttä on tutkittu muun muassa hiirikokein. Himmeää ja voimakkaampaa yövalaistusta saavat hiiret lihoivat selvästi enemmän kuin luontaisesta yöstä nauttivat lajitoverinsa, vaikka kalorien ja energiaa kuluttavan liikunnan määrä oli molemmilla sama. Selitys liittyy aineenvaihduntaan, johon keinovalo vaikuttaa.

Valosaaste vaikuttaa myös mieleen, kauaskantoisellakin tavalla. Eläinkokeilla on saatu viitettä siitä, että vastasyntyneiden liiallinen valoaltistus voi lisätä mielenterveyshäiriöiden, kuten masennuksen, riskiä myöhemmällä iällä.

Moneen kaupunkiasuntoon hohkaa niin voimakas ulkovalaisu, että huoneissa näkee hyvin kävellä sytyttelemättä valoja. Tällaiseen mutta vähempäänkin valomäärään on syytä suhtautua terveysriskinä. Kunnolliset sota-ajan pimennysmääräykset mieleen tuovat pimennysverhot ovat hyvä ratkaisu ja mutta myös silmälaput suojaavat nukkujaa valosaasteelta. Kannattaa myös iloita ja nauttia oikeasta luonnollisesta yöstä aina kun sellaisen kokemiseen on tilaisuus. Jo tähtitaivaan vuoksi.

Vinkki pimeäretken toteuttamiseen luonnossa: Monissa nykyaikaisissa taskulampuissa on vaihtoehtona erittäin himmeä valoteho, jota toisinaan kutsutaan termillä ”moonlight”. Sen avulla näkee mihin astuu, mutta ei menetä hämäränäköään. Näin voi sulautua yölliseen luontoon kaikessa sen levollisuudessa ja arvoituksellisuudessa. Mitään kallista fikkaria ei tarvitse toki hankkia, vanhan lampun päälle voi vetäistä vaikka sukan tai kiinnittää kuminauhalla paperin.

Teksti ja kuva: Marko Leppänen