malkasaari6Kun marraskuussa pilviverho sattuu raottumaan päiväsaikaan, kannattaa toimia nopeasti. Hetkeen tarttujaa palkitaan luonnollisella kirkasvalohoidolla ja kenties vielä auringonlaskun herkällä tunnelmalla.

Pääsimme livahtamaan töistämme maanantaisena iltapäivänä veneretkelle. Kohteeksi valittiin Itä-Helsingin saariston Malkasaari. Se on 3,5 hehtaarin laajuinen karuhko saari, jonka loivaa mäkisyyttä hallitsee männikkö.  Kierroksensa lopulla oleva marraskuun aurinko paistoi matalalta ja toisin kuin kesällä, sitä siltoineen oli helpompi vilkuilla silmästä silmään.

Tutkimusten mukaan kasvoille suunnattava kirkasvalohoito (vähintään 2500 luksia) antaa apua valtaosalle kaamosoirehtijoista. Se katkaisee unihormoni melatoniin erityksen ja lisää mielihyvähormoni serotoniinin tuotantoa.  Hoito tehoaa parhaiten kun sille altistutaan aamulla ja kun siihen myöhemmin liittyy ulkoilua ja liikuntaa. Elävä aurinko on kuitenkin vielä jotain muuta. Kun takana on monta harmaata päivää ja päivä on enää vajaan kahdeksan tunnin mittainen, tuntuu luonnon kirkasvalohoito sitäkin paremmalta.

Riittävästi huopia päälle, termari mukaan ja a vot. En ole ollut koskaan Thaimaassa, mutta veikkaan ihan tosissani, että tämä kokemus kilpaili täysillä sen kanssa. Koska oma pohjoinen luontomme on siirtymässä lepovaiheeseensa, sen tarjoama levollisuus on myös syvää. Aidon pimeän yön tarjoama kokemus on luku sinänsä, joka ansaitsee oman huomionsa. Mutta nyt oli valoisa päivä. D-vitamiinitankkaukseen luksit eivät riittäneet, mutta mielestä tuli kirkas ja virkeä.

Katseltuamme valossa kylpeviä rantakiviä ja mäntyjä, asetuimme odottamaan auringonlaskua. Maanantaina se tapahtui kellonlyömällä 15:57. Käpytikka nakutti koloaan luottavaisen lähellä ja aallot liplattivat rantakivikkoon. Ohi lipui kullattuja pilviä. Juuri ennen auringon katoamista horisonttiin äänimaisemaan ilmestyi hitaasti aavaa kyntävä laiva jylisevine moottoreineen. Eikö se olisi ehtinyt seisahtaa minuutiksi tai kahdeksi? Sillä hetkellä tuntui kuin koko maailman tehtävänä olisi pidättää hengitystään ja olla hipihiljaa.

Teksti Adela Pajunen, Kuva Marko Leppänen