Ajatus luonnon myönteisistä terveysvaikutuksista on omaksuttu ihmisten parissa tehtävään työhön. Elämyspihoja on perustettu sosiaalipalvelujen yhteyteen ja tarkkanenäisimmät yritykset ovat haistaneet luonnossa bisnesmahdollisuuden. ”Puutarha-teemahoivakodiksi” nimitettyjä senioritaloja on perustettu jo useampia.

Tässä yhteydessä muistetaan aina korostaa, että konsepti perustuu näyttöön luonnon positiivisista terveysvaikutuksista. Tutkimukseen perustuvasta näytöstä ei ole pulaa: nopea silmäys yliopistojen artikkeli- ja opinnäytetietokantoihin osoittaa, että aihe kiinnostaa akateemista maailmaa suuresti.

Siinä, että luonnossa puuhastelua perustellaan terveyshyödyillä, on jotakin nurinkurista: metsään kannattaa mennä ja puutarhassa kuokkia, jos hyöty voidaan osoittaa verenpainemittarilla. Tämä ei tarkoita sitä, että luonnon terveysvaikutusten tutkiminen olisi turhaa. Päinvastoin: jos tutkimuksen avulla pystytään perustelemaan luonnossa liikkumisen hyödyllisyys niiden ihmisten kohdalla, jotka eivät itsenäisesti kykene metsään menemään, niin tutkimus on täyttänyt tehtävänsä.

Kuitenkin nurinkurisuus tuo esille jotakin olennaista ihmistyön todellisuudesta.  Se, että luontokokemusten tarpeellisuus joudutaan erikseen perustelemaan terveyshyödyillä, kertoo kroonisesta niukkuudesta, jossa sosiaali- ja terveyspalvelut elävät: mikä ei ole laskemalla osoitettavissa hyödylliseksi ei ole välttämätöntä. Mitä jos kustannukset ylittävät tutkimuksen osoittamat terveyshyödyt: perustetaanko silti vanhuksille puutarhahoivakoteja ja pääsisivätkö liikuntarajoitteiset ihmiset metsään?

Luontokokemuksen merkityksen arviointiin kustannusten ja hyödyn suhde sopii vain siinä tapauksessa, jos ollaan varmoja, että hyödyt voidaan tuoda esille koko laajuudessaan. On kuitenkin syytä epäillä, että jotakin olennaista luontokokemuksen tärkeydestä jää havaitsematta, jos sitä mitataan verenpainemittarilla, masennustestillä tai muulla teknisillä vempaimilla.

Ihmiset menevät metsään tavasta ja tottumuksesta.  Luonto on ihmisille tärkeä, vaikka mitään erityisiä hyötyjä ei olisikaan näköpiirissä. Terveysvaikutukset seuraavat, jos ovat seuratakseen.

Miten luonnon merkitystä ihmistyössä voisi selventää? Annan esimerkin, joka pohjautuu kokemuksiini kehitysvammaisten ihmisten parissa tehdystä työstä.

Olen pitänyt pian kaksikymmentä vuotta Kisälli-Harjulanmäki -nimistä yritystä, joka tuottaa palveluita kehitysvammaisille. Kisälli on taidekäsityöhön keskittynyt työpaja ja Harjulanmäki kehitysvammaisten ihmisten koti. Kotimme sijaitsee Vihdissä, Uudenmaan läntisellä puolella. Pihapiirissämme on puutarha ja kasvimaa. Kanalassamme on kanoja sen verran, että munia ei tarvitse kaupasta ostaa. Lähellä on metsä polkuineen. Kun ympäristö on tämän kaltainen, ei luontokokemusta tule erikseen ajatelleeksi. Olemme niin tottuneet tekemään puutarhatöitä, huolehtimaan kanoista ja liikkumaan lähimetsissä ja kylillä, ettei ole helppoa sanoa, mitä elämä olisi ilman näitä asioita.

Eräät havainnot ovat antaneet ajattelemisen aihetta puutarhatöiden, liikkumisen ja luonnon merkityksestä. Jotkut ihmiset ovat tulleet vaikeassa elämäntilanteessa meille asumaan.  Eräillä on ollut vaikeita mielenterveyden ongelmia ja lääkitys tullessa sen mukaista. Oireet ovat säännönmukaisesti jonkin ajan kuluttua helpottuneet.  Nyrjähtänyt päivärytmi on pikkuhiljaa saatu oikaistuksi. Lääkitystä on vähennetty ja useimmiten purettu kokonaan. Pitkäaikaisista asukkaistamme ei kenelläkään ole psyykenlääkitystä.

Syyt muutokset eivät ole monimutkaisia. Mitään se erityisempää ei ole tehty kuin huolehdittu siitä, että ihmiset liikkuvat päivittäin ja ylipäänsä tekevät erilaisia asioita riittävästi. Asukkaillamme tämä tarkoittaa vähimmillään päivittäistä työmatkaa Vihdin kirkonkylälle (yhteensä 3 kilometriä) ja muuta liikuntaa (3–4 kilometriä) sekä kunkin asukkaan omia liikuntaharrastuksia iltana tai kahtena viikossa. Viikonloppuisin liikumme pidempään luonnossa. Tämän lisäksi on sesonkityöt: kasvimaan ja puutarhan hoitaminen, lumi- ja pihatyöt ynnä muut arkiset askareet.

Mieleeni on jäänyt yksi kokemus, johon tiivistyy olennainen luonnon ja liikkumisen merkityksestä hyvinvoinnille. Olimme varhain keväällä paripäiväisellä vaelluksella metsässä. Päivän kulkemisen rasittamana parikymmenpäinen joukkomme – Harjulanmäen asukkaat ja Kisällin käsityöläiset – istui iltaa eräkämpällä. Juttelimme, soitimme ja lauloimme aikamme ja vähitellen porukka alkoi hiljentyä. Levottominkin mieli rauhoittui, kun pimeys alkoi laskeutua. Ilman eri kehotusta kukin vetäytyi kämpän laverille tai telttaan. Yöllä oli hiljaista.  Hyvin nukutun yön jälkeen vaeltajien tyytyväisyys oli silmin nähtävää. Mikä voisi olla onnellisempaa kuin herätä metsän keskellä, virkistyneenä edellisen päivän rasituksista

Vaikka tällaiset vaellukset ovatkin mieleenpainuvia tapahtumia, tärkeintä on se, että luonnossa liikkuminen ei jää pelkästään satunnaiseksi elämykseksi. Kokemusteni perusteella uskon, että luonnon äärellä oleminen vaikuttaa hyvinvointiin, kun siitä tulee osa jokapäiväistä elämää – tarkoittaa tämä sitten eläinten hoitamista, puutarhatöitä tai lenkkiä tutulla metsäpolulla. Sille, joka on tottunut liikkumaan metsässä, ei luontokokemuksen tärkeyttä tarvitse erikseen perustella.

Teksti ja kuva: Mauri Pajunen. Kirjoittaja pitää Vihdissä kehitysvammaisten hoivakoti Harjulanmäkeä ja siihen liittyvää kädentaitopaja Kisälliä (http://www.kisallipaja.fi/).