Ei tarvita kuin yksi puu, huonekasvi tai luontokuva ja meistä voidaan jo havaita fysiologisesti mitattavia myönteisiä muutoksia, erilaisten stressioireiden laantumista. Luontokuvien tehoa on hyödynnetty kodeissa, hoitolaitoksissa ja jopa avaruusaluksilla ja -asemilla, missä ne ovat lievittäneet astronauttien epäilemättä huimaavaa koti-ikävää. Hyvin pieni sirpale luontoa siis vaikuttaa. Vastaavasti teho voimistuu kun pääsemme kunnolla luonnon helmaan.

Michiganin yliopiston psykologian professoreiden Rachel ja Stephen Kaplanin uraauurtava tutkimus vuodelta 1989 määritteli elvyttävän ympäristön neljä perustekijää. Käsittelemme ne tässä lyhyesti.

1. Ympäristö antaa kokijalleen vaihtelua arkeen ja rutiineihin, being away -kokemuksen. Käytännössä tämä usein tarkoittaa, että paikalle pääsy vaatii tietyn ponnistuksen. Se jo itsessään tuntuu antavan palkinnon. Ollaan seikkailulla, erossa tavanomaisesta. Tunnistatko tilanteen? Pyöräily naapurikunnan isoon metsään, mökkimatka, soutu saarelle tai uuden yllätyspaikan löytymisen kotinurkilta voivat merkitä being away -elementtiä.

Veden ylitys tuo helposti tunteen siirtymisestä pois arjen piiristä. (Laajasalon Reposalmi)

2. Ympäristö on kiinnostava ja mieluiten tavalla, joka automaattisesti vetää huomion puoleensa. Tätä yrityksetöntä kiehtovuuden tilaa kutsutaan lumoutumiseksi, alkuperäislähteessä termi on fascination. Komea näköala, kelossa keikkuva kurre tai kosken pärskyvä pinta voisivat olla esimerkkejä tällaisesta kohteesta. Luonto synnyttää meille mielentilan, joka on samalla rento mutta valpas. Ei liene sattumaa, että sama yhdistelmä on reseptinä useissa meditaatiotekniikoissa.

 

Monipuolinen maisema on kuin elävä taulu. (Viikinkikallio, Vartiosaari)

3. Ympäristö on tarpeeksi laaja (extent). Tätä seikkaa vahvistaa osaltaan suomalaistutkimus (Liisa Tyrväinen & kumppanit), jossa havaittiin riittävä ”metsäntuntu” hyvinvointikokemuksen tärkeäksi elementiksi. Repaleinen lähiömetsä, josta pilkottaa läpi näkymä rakennettuun ympäristöön ei elvytä samalla tavalla kuin kansallispuisto, jossa metsä tuntuu jatkuvan ja jatkuvan. Metsän fyysinen suuruus itsessään ei ole silti jutun ydin, vaan se, että ihminen kokee olevansa osa jotain laajempaa kokonaisuutta. Tämä on puolestaan seikka, johon voidaan vahvasti vaikuttaa altistavin harjoittein.

Sulautumiskokemus syntyy, kun luonto ympärillä ei näytä loppuvan kesken ja siihen heittäydytään muutenkin.

4. Ympäristö istuu yksilön kykyihin ja mielentilaan, siinä on jotain omakohtaista tarttumapintaa, yhteensopivuutta (compatibility). Mangroveräme Amazonin viidakossa ei ehkä elvytä suomalaista yhtä vahvasti kuin Punkaharjun hongikko, jossa lajisto ja maisemat ovat tuttuja ja löytävät kaikupohjaa kulttuurisesta taustasta ja lapsuuden muistoista. Toisaalta afrikkalaisen savannimaiseman on havaittu miellyttävän ihmisiä jokseenkin universaalisti; oletettavasti, koska se on lajimme alkuperäinen kotimaisema. Mitä tulee mielentilaan, voimme ajatella tilaa elämäänsä kaipaavan nauttivan kevätjäillä hiihtämisestä siinä missä suojattomuutta kokenut löytää helpotusta kätkevästä metsänsiimeksestä.
Suomalaisen on helppo samaistua tuttuun havumetsään. (Kuhmoisten linnavuori)

Kaplanien listaus on vasta alkua, eräänlainen rautalankakehikko. Sen täsmennykseksi on löydettävissä iso määrä elvyttävyyteen vaikuttavia seikkoja, joiden täyttyminen voidaan analysoida aluekohtaisesti. Esimerkkeinä voidaan mainita hiljaisuus, vesielementin läsnäolo, biodiversiteetti, näköalat ja kerroksellinen maisema, joka ei paljasta kaikkea kerralla vaan jättää mysteerille sijansa.

Kerro meille, millainen ja missä on sinun mielipaikkasi luonnossa? Mikä siinä viehättää?