Liikkua pitäisi, mutta urheilukentätä ja jumppasalit eivät voisi vähempää kiinnostaa? Ei hätää, homma hoituu luonnossa.

Ryhmä lihavuustutkijoita on vaeltanut tovin Nuuksion kansallispuistossa ja venyttelee nyt männyn runkoja vasten. Kuinka pitkä matka ollaan tultu?

Veikkauksia huudellaan 1500 ja 1800 metrin välillä. Kartalta huomaamme, että matkaa on taittunut noin kaksi kilometriä. Arvaukset vahvistavat tutkimusta, jonka mukaan luonnossa liikuntasuoritus koetaan kevyempänä kuin rakennetussa ympäristössä. Metsäpolulla tuntuu kuin näkymättömät kädet lykkisivät olkapäistä.

Luonto saa meidät liikkeelle.

Liikunta- ja terveystieteen tutkija ja Metsähallituksen projektipäällikkö Kati Vähäsarja vahvistaa asian ja maalaa kansanterveydellisen vision:

”Jos luonto motivoi liikkumaan, sillä on suuri mahdollisuus esimerkiksi diabeteksen ehkäisyssä.”

Vähäsarja ehti työskennellä liikuntakäyttäytymisen ja diabeteksen ehkäisyn tutkijana kymmenen vuotta ennen kuin ryhtyi vetämään Itä-Suomessa toiminutta kolmivuotista Luonto liikuttamaan -hanketta. Nuoria ja pitkäaikaistyöttömiä vietiin liikkumaan Tiilikkajärven kansallispuistoon, Puijolle sekä Ruunaankoskelle Lieksaan.

”Hanke on ollut minulle sydämen asia. Luontoon kytkeytyvä hyvinvoinnin edistäminen on saanut erinomaisen vastaanoton. Se on entisestäänkin lisännyt motivaatiotani toimia asian hyväksi”, Vähäsarja sanoo.

Hankkeessa kahdenkymmenen ylipainoisen miehen ryhmä pudotti painoaan yhteensä 60 kiloa. Ryhmä kokoontui kerran kuussa liikkumaan useaksi tunniksi kerrallaan. Luontopaikat valittiin osallistujien toiveiden mukaan. Osalla miehistä oli omia lempipaikkoja, joihin he halusivat viedä muun ryhmän. Mukana oli myös paikkoja, joissa kukaan ryhmäläisistä ei ollut käynyt. Lähiluonto otettiin haltuun.

”Lihavuus saa ihmisen helposti välttelemään liikuntapaikkoja ja tuntemaan itsensä ei-liikunnalliseksi. Tällaisen henkilön on helpompi löytää tiensä metsäpolulle kuin jumppasaleihin. Myös mieliala ja itsetunto ovat todennäköisesti luontokävelyn jälkeen korkeammalla.”

Diabetesriskiin liittyy usein lihavuus, vähäinen liikunta ja kohonneet verensokeri- ja verenpainearvot. Riskiryhmässä on ainakin puoli miljoonaa suomalaista.

”Jo kevyellä säännöllisellä kävelyllä on merkitystä diabeteksen ehkäisyn ja hoidon kannalta”, kannustaa Vähäsarja.

Jos asuinalueella on runsaasti puistoa ja metsiä, ihmisellä on pienempi riski sairastua 2. tyypin diabetekseen. Väite perustuu australialaistutkimukseen, jossa vajaan 300 000 henkilön sairastuvuutta varrettiin asuinalueen vihreän määrään.

Paitsi että luonto keventää liikunnan aiheuttamaa rasituksen tuntua, se myös tuottaa suuremman tyytyväisyyden kuin kaupunkiympäristö.

”Liikunnasta ei tule elämäntapa, jos se aiheuttaa stressiä ja ahdistusta. Liikunnan pitää tuottaa nautintoa ja iloa. Stressin on todettu suurentavan diabetesvaarassa olevien sairastumisriskiä ja luonto puolestaan tutkitusti auttaa stressinsäätelyssä.”

Tutkija ja liikuttaja asui itse lapsena Puijon metsän vieressä ja paikka on edelleen hänelle tärkeä. Lenkkeily koiran kanssa ja ratsastus tyttären kanssa vievät Vähäsarjaa luontoon. Hiihtoa perinteisellä tyylillä hän pitää täydellisenä liikuntamuotona. Vähälumisiin talviin hän suosittelee kävelyä.

”Kävely on mahdollista kelillä kuin kelillä ja tuottaa runsaasti terveyshyötyjä. Vaihtelua saa, kun suuntaa erilaisiin kohteisiin – mäkiseen metsään tai jäälle. Sauvat ovat hyvä apu liukkailla keleillä ja ne myös tuovat askeliin pituutta ja tehoa. Kun hankkii vielä nastalliset kengät, jäisilläkin metsäpoluilla voi kulkea ongelmitta.”

Lopputalven luonnossa tulee liikuttua huomaamattaan, kun lähtee keräämään kranssiaineksia, seuraamaan jäiden lähtöä tai bongaamaan varhaisia lintuja.

Luonto liikuttamaan -hankkeen tuloksiin ja kokemuksiin pääsee tutustumaan sivulla:

www.metsa.fi/luontoliikuttamaan

Teksti: Adela Pajunen, kuva: Kati Vähäsarja