”Mummu, minä tulen kanssa.”

Kello kahdeksan sunnuntaiaamuna rikkaruohoryhmä Leo neljä vuotta ja mummu lähestyy kasvimaata varusteinaan istutuslapiot ja kahdet kottikärryt. Aurinko paistaa ja tarkenee sentään ilman villapipoa. Talveksi oljilla peitetyllä kasvimaalla on alkanut vihertää muuallakin kuin talvivalkosipulipenkissä. Rönsyleinikin ruusukkeet työntyvät vahvoina katteen läpi. Vielä ne saa melko helposti irti, mutta muutaman viikon kuluttua työ olisi jo huomattavasi haastavampaa.

”Hyvä mummu, sinä osaat”, kannustaa pieni apulainen, kun kiskon ruusuketta irti juurineen. Penkissä vilistävät muurahaiset ovat tuttuja, mutta sitten löytyy jotain uutta, joka mummun täytyy tulla tunnistamaan: hämähäkki. Mitä hämähäkit syövät -kysymykseen vastaus tulee vähän nopeammin kuin seuraavaan Miksi linnut syövät matoja -kysymykseen. Niin, miksi linnut syövät matoja? Ensimmäinen mieleen tullut vastaus oli, että niistä linnut saa proteiineja mikä kelpasi kysyjälle ihan hyvin. Sitten pohdittiin tovi sitä, että eivät kaikki linnut syö matoja vaan osa niistä syö siemeniä.

Ravitsemuksesta siirryttiin nopeasti elämän ja kuoleman kysymyksiin, kun maasta tuli esille keltainen kova sepäntoukka. Mummun mielessä välähti, että pitäisikö se vaivihkaa kuolettaa vai kertoa karu totuus. Jälkimmäinen vaihtoehto voitti ja seurasi esitelmä siitä, kuinka juuri tuo toukka tekee perunaan ikävän reiän tai katkaisee salaatilta kaulan – siis päästettävä päiviltä. Hämähäkeille ei sen sijaan saa tehdä mitään kiusaa, vaan ne saavat vaeltaa rauhassa kasvimaalla.

Kahden kitkijän voimin ämpäri täyttyy nopeasti rikkaruohoista ja innokas apuri käy tyhjentämässä sen omaan kottikärryynsä. Seuraa tärkeä huomio: työmaalta puuttuu virkistysvarustus. Tilanne korjautuu kuitenkin nopeasti, kun kasvimaan laitaan ilmestyy viereisestä leikkimökistä ensin kaksi tuolia ja sitten kahvipannu ja mukit. ”Minä istun tähän ja valvon sinua”, ilmoittaa apuri ja istuu tyytyväisenä tarkkaillen mummun työskentelyä. Kohta kysytään haluanko kahvia vai teetä. Kahvia teki mieli ja sitä tarjoillaan työnääreen. Hyvää oli.

Puutarha on kohtaamisen paikka: siellä kohtaa luonnon, itsensä ja parhaassa tapauksessa tärkeitä henkilöitä. Kasvien lisäksi puutarhasta löytävät kodin niin linnut, perhoset kuin madotkin, joita ei muuten arjessa kohtaisi. Useimmat puutarhan eläväiset ovat joko hyöyllisiä tai harmittomia, mutta joskus joutuu puuttumaan luonnon kulkuun puutarhan estetiikan tai sadon varmistamiseksi.

Olemassaolon kokemukseen puutarha tuo syvyyttä: aistit heräävät ja kroppa virkistyy työskentelyssä. Turhanpäiväiset murheet unohtuvat ja ajatukset keskittyvät olennaiseen: pitikö porkkanat kylvää tänä vuonna tähän lohkoon? Välillä puutarha koettelee osaamisen rajoja ja taistelu maan uumenista nousevan ikisaven kanssa turhauttaa. Mistä sitä aina syntyy uutta, onko maapallon sisus sittenkin täynnä savea eikä mitään sulaa laavaa? Kurjasta maasta huolimatta tarhajuorut, jotka tuli ostettua tarhapäivänliljoina, ovat sittenkin talvehtineet! Onnistuminen arvatenkin johtuu sinnikkäistä kasveista mutta jotenkin sitä siirtää osan omalle kontolle; minähän se tässä talvehdin.

Tärkeät henkilöt ovat puutarhan suola ja kermavaahto. Havaintojeni mukaan sellaiset alle kuusivuotiaat puhekykyiset henkilöt ovat parhaimpia.  He tekevät teräviä huomioita ympäristöstä, mutta löytävät myös merirosvoaarteita kylvöpenkistä. Eräs pieni mies aikoinaan halusi oman kasvimaan ja viljeli sitä yhden kesän innoissaan.  Seuraavana talvena hän teki hienon viljelysuunnitelman, mutta myi toteutuksen ja hoidon äidille. Nyt samainen kaveri viimeistelee opintojaan johtamisen laitoksella. Nykyinen apuri tekee tarkkaa työtä niin halutessaan ja on näppärä sormistaan; pienten siementen kylvö onnistuu hienosti. Tuleva insinööri vai kirurgi?

Kirjoittaja MMT, dosentti Erja Rappe on terveyttä edistävien ja kuntouttavien ympäristöjen suunnittelun ja green care -menetelmien asiantuntija. Hän työskentelee tutkijana Ikäinstituutissa.

Kuva: Marko Leppänen